Majakat (4-6-vuotiaat)

Ryhmämme koostuu 9 eskarista, ja 12:sta 4-5-vuotiaasta (2019-2020). Ryhmää jaetaan toiminnasta riippuen pienempiin osiin tai ikäryhmittäin. Toimimme Young leadership –tiimijohtajuuspedagogiikan kautta. http://www.ylm.fi Klo 9-13 tominta on pitkälti erillistä, jolloin esioppilailla on omaa esiopetussuunnitelman mukaista toimintaa. Yhteistä tomintaa 4-5-vuotiaiden kanssa saattaa kuitenkin välillä olla mm. pikkukirkkojen, liikunnan ja taiteellisen ilmaisun osalta.

Pieni ryhmä mahdollistaa hyvin retket lähiympäristöön, kuten Kirjurinluodon alueelle, torille, kirjastoon jne. Eskarivuoden aikana harjoitellaan ryhmässä toimimista, tutustutaan numeroihin ja kirjaimiin, liikutaan ja leikitään, musisoidaan ja askarrellaan. Yhteistä toimintaa on säännöllisesti (noin kerran kuukaudessa) 1-2. luokan oppilaiden kanssa.

Kunkin lapsen kasvua ja oppimista tuetaan yksilöllisesti. Jokaisen vahvuuksia ja tuen tarpeita kartoitetaan yhteistyössä vanhempien kanssa. Eskarihakemuksen voit jättää sähköisesti, postitse tai vaikkapa piipahtaa Ankkurissa sen täyttämässä. 5-vuotiaan ja pienempien lapsen paikkaa haetaan päivähoitohakemuksella.

Lisätiedot: hannu.salokangas@pokri.fi tai viestillä numeroon 050-9116199

 

Päivärytmimme:

7:00 Päiväkoti aukeaa (koko talon aamuhoito toteutuu pienten osastolla ennen klo 8.30)

Rauhallista aamupuuhaa

8:30 aamupala kokopäivälapsille omalla osastolla

9:00 eskari alkaa ulkoilulla päiväkodin pihassa. Saattelethan lapsesi eskarin aikuiselle, kun saavutte päiväkotiin. Ulkoilemme päivittäin, joten saappaat ja kuravaatteet, myös kurahanskat tulevat tarpeeseen. Saatamme viettää koko aamupäivän myös retkellä tai toteuttaa toiminnan muualla kuin omassa pihapiirissä, joten saavuttehan heti klo 9. Ulkoilu on myös tärkeä hetki leikin ja liikunnan kannalta.

10:00 siirrymme sisälle ja yhteisen aamuhetken jälkeen aloitamme päivän työskentelyt. Toiminta vaihtelee eri päivinä, ja opettelemme erilaisia asioita leikin kautta. Mukana on niin musiikkia, draamaa, kirjatehtäviä, taidetta kuin liikuntaakin. Keskiviikkoisin vietämme pikkukirkkoa, jossa erityisesti tutustumme raamatunkertomuksiin.

11:30 eskarit ruokailevat koulun ruokalassa

12:00 satuhetki lepäillen

12:30 pelit/leikit/tehtävät

13:00 eskari päättyy, kokopäivälasten päivä jatkuu leikein

14:00 välipala

14:30 säistä riippuen leikkiä tai toimintaa sisällä tai ulkona.

15:00 eskariryhmä yhdistyy pienempien ryhmään

17:00 päiväkoti suljetaan